Näillä sivuilla pyritään esittelemään merkittävimpiä taidegallerioita ja -museoita Suomessa. Lisäksi esitellään myös taidehuutokauppoja sekä taiteen verkkokauppoja, joista jokainen voi kotisohvalla tilata itselleen omaan kukkaroon sopivaa, kiinnostavaa taidetta.

Suomalaisen taiteen historian kannalta keskeisimpiä teoksia on parhaiten nähtävillä Kansallisgalleriassamme, johon kuuluvat Kiasma, Ateneum sekä Sinebrychoffin taidemuseo, josta löytyy maamme merkittävin kokoelma eurooppalaista taidetta. Ateneumissa pääset tutustumaan tauluihin, jotka tuntuvat jo tutuilta, olethan nähnyt ne lukemattomissa koulukirjoissa ja teoksissa. Kiasman näyttelyissä tutustut suomalaisiin nykytaiteen kokoelmiin, ja vaihtuvat näyttelyt esittelevät nykytaidetta ympäri maailman.

Taidemuseot ja galleriat ympäri maan ovat kiintoisia ja avartavia kohteita, joihin pääsee sisään kohtuuhinnalla tai ilmaiseksi, ja joissa usein avautuu aivan uudenlainen näkymä suomalaiseen taiteeseen. Suomalaisissa taidemuseoissa on laadukkaat näyttelyt sekä asiantuntevat opastukset ympäri vuoden. Museoiden maailmassa pääsee aloitteleva taiteenharrastajakin tutustumaan ja perehtymään jopa maailmankuulujen taiteilijoiden teoksiin. Suomessa on useita merkittäviä kokoelmia, joista kootaan vuosittain uusia näyttelyitä. Etenkin kesäaikaan taiteen keskus siirtyy pohjoisemmaksi, kun Helsingin gallerioiden lisäksi kesänäyttelyitä löytyy kartanoista, navetoista ja kesäravintoloista ympäri Suomen.

Viime vuosina ovat monet galleriat myös siirtyneet verkkoon ja niiden kokoelmia ja myyntinäyttelyitä voi tarkastella koneelta. Monilla museoilla on nettikierros, jossa esitellään museon merkittävimmät teokset. Nettihuutokaupoista voi hyvällä tuurilla huutaa itselleen arvostettua taidetta hyvinkin edulliseen hintaan. Esimerkiksi Suomen Taidegraafikot r.y:n verkkokaupasta löytyy suomalaisten nykygraafikoiden teoksia kohtuuhintaan.

Taiteen harrastajia on Suomessa satojatuhansia, ja gallerioiden sekä museoiden tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Lisäksi monissa taidemuseoissa järjestään kursseja ja työpajoja, joten jokainen voi harrastaa taiteen tekoa myös itse, taitojensa ja lahjojensa mukaan. Ns ITE-taiteen eli nykykansantaiteen näyttelyitä löytyy myös Suomesta runsain mitoin, ja ITE-taide on usein varsin riemastuttavaa ja innovatiivista.