Helsingin Taidehalli sijaitsee Töölössä osoitteessa Nervanderinkatu 3, aivan eduskuntatalon takana. Taidehallin suunnittelivat arkkitehdit Jarl Eklund ja Hilding Ekelund. Helsingin Taidehallin Säätiö perustettiin vuonna 1927, ja rakennus on edelleen säätiön omistuksessa. Taidehalli valmistui 1928, ja sen ensimmäinen johtaja oli tutkija, kriitikko ja taideasiantuntija Bertel Hinze (1901 – 1969). Taidehallin rakentamista tukivat tuolloin merkittävästi vuorineuvos Gösta Serlachius, teollisuusneuvos Salomo Wuorio sekä päätoimittaja, kansanedustaja Amos Anderson.

Rakennuksena Helsingin taidehalli edustaa 1920-luvun klassismia ja on suojeltu asemakaavassa. Se on myös määritelty kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittäväksi kohteeksi. Rakennus on tyypillisesti epäsymmetrinen, ja sen koristelu on niukkaa 20-luvun pelkistetyn klassismin mukaisesti. Valmistuessaan rakennus oli erittäin uudenaikainen näyttelytila. Kattava peruskorjaus tehtiin vuosina 2008 – 2009.

Taidehallissa jäestetään 5 – 6 näyttelyä vuodessa, sekä erilaisia tapahtumia ja monitaiteellista ohjelmaa. Näyttelyiden pääpaino on nykytaiteessa, mutta myös muotoilu ja arkkitehtuuri kuuluvat ohjelmistoon. Taidehalli myös vuokraa tilojaan yksityisille sekä yritysasiakkaille, ja siellä on järjestetty muun muassa muotinäytöksiä.

Tänä vuonna taidehallissa on ollut esillä mm IC-98, joka on Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään 20 vuotta sitten perustama taiteilijaduo. Näyttely 2016 – 2018 tuo eteemme pohdintoja ympäristötuhosta ja ihmisten jälkeisestä maailmasta. Teokset ovat synkänkauniita ja melankolisia.

Secundino Hernandezin näyttely huhti-toukokuussa esitteli taidemaailman nousevan tähden. Maalaukset ovat yhdistelmä rakentamista ja rikkomista ja ristiriitojen sävyttämiä. Taiteilija käyttää työssään muun muassa painepesuria. Taiteilijan työskentelyn taustalla vaikuttavat Mirón ja Goyan kaltaiset taiteilijat.

Huhtikuussa Taidehallissa oli esillä temperan taitava Markku Keränen, jonka teoksia esiteltiin laajasti 70-luvulta tähän päivään. Varhaisten teosten ihmishahmot ovat hiljalleen muttuneet abstraksteiksi värillisiksi ympyröiksi. Taiteilija itse oli kertomassa näyttelystään kahtena sunnuntaina.

18.08.2018 avataan David Hockneyn näyttely. Hockney (s. 1937) on yksi aikamme arvostetuimpia nykytaiteilijoita, jonka teoksia ei ole aiemmin Suomessa nähty näin monipuolisesti. Hockneyn teokset 60-luvulta tähän päivään koostuvat maalauksista, grafiikasta, valokuvista, kollaaseista, akvarelleista, piirustuksista ja ipad-taiteesta. Hockneytä pidetään pop-taiteilijana, mutta hän itse ei pidä itseään pop-taiteilijana. Hockney on myös käyttänyt taiteessaan mm. laserkopiokonetta, ja hän on myös jakanut taidettaan ilmaiseksi faxaamalla sitä ystävilleen.

David Hockneyn näyttely toteutetaan yhdessä Helsingin Juhlaviikkojen kanssa.